lauantai 28. marraskuuta 2015

Fiilikset kun paluusta on puolivuotta

Ensimmäinen kuukausi ilman Haileytä oli vaikea. Todella vaikea. Löysin itseni ajattelemasta usein "Olisinko lähtenyt, jos oisin tiennyt että suomeen palaaminen olisi näin vaikeaa". Kaikki Suomessa ärsytti ja inhotti. Halusin vaan pois. Päivät kului haaveillen lentolipuista jonnekkin muualle, ihan sama minne. Vihasin Suomea, ikävöin kotia Oregonissa, musta tuntui etten kuulu minnekkään. Kukaan ei tajua mua, suomalaiset on ärsyttäviä ja täällä ei voi tehdä mitään. Lisäksi mua suututti Suomen lättymäisyys, missä mun vuoret, kukkulat, ylämäet ja laaksot on?! Miks mun täytyi lähteä paikasta, jossa ylä ja alamäkineen elin mun tähänastisen elämäni onnellisimman vuoden?



Koulu alkoi, se ei juurikaan helpottanut. Mikä helpotti, oli Emmi, mun paras kaveri, joka oli Meksikossa vaihdossa. Liityin Rotexiin ja Rotaractiin, pääsin mukaan erilaisiin tapahtumiin, joissa oli monikulttuurista porukkaa. Uskalasin myöntää itselleni, että jep, mä edelleen haaveilen lääkiksestä ja tein päätöksen pyrkiä. Suunnittelin mun opiskeluja, sain töitä ja uusia kavereita.



Nyt elämä on jo paljon mukavampaa. Nautin rutiineista ja elämän 'tylsyydestä'. Pistän kaikkeni opiskeluihin ja sivussa tienaan taskurahaa, jotta pääsisin takas kotiin. Haaveilen reissuista ja PCT:n vaeltamisesta. Oishan se maailmanympärimatkakin kiva, mutta nyt mä opiskelen ja nautin siitä enemmän kuin koskaan. Vaihdon jälkeen asenne koulua kohtaan on ollut aivan toinen, mä en enää tienaa arvosanoja pitääkseni porukoiden mielenrauhan hyvänä tai osoittaakseni jollekkin jotain, vaan siksi että nautin ymmärryksen saamisesta ja ajatuksesta, että se vie mut lähemmäksi mun unelmaa. Muutenkin elämä vaikuttaakin olevan täynnä mahdollisuuksia oppia kaikesta mahdollisesta, jos vaan osaa kuunnella.



Mulla on edelleen olo, että katon monia asioita aivan eri tavalla kuin muut mun kanssa samoissa kuvoissa liikkuvat. Enään se, ettei kukaan voi oikein samaistua mun tuneisiin ja ajatuksiin ei häiritse, enemmän se on rikkaus, vaikka välillä vertaistuki ois tosin paikoillaan.

Life's good right now.

Kuvat piirin 1400 piirileiriltä

Lacrosse

Lopputalven Meganin ja Jessin kanssa käytyjen lounaskeskustelujen seurauksena päädyin koittamaan kevään aikana mulle ennaltaan täysin tuntematonta lajia, lacrossea. Taisin mennä maastojuoksukauden aikana sanomaan, että cross country on se paras ja täydellinen harrastus mulle, muta kuinka väärässä olinkaan.

Ennen kauden virallista aloitusta osallistuin "conditioning training", kuntoutus reenausta. Nuo reenit oli 2 kertaa viikossa ja ne koostu tunnin kuntorääkistä ja tunnin "stick skills", jotka oli täydellisiä mun hieman laiskistuneelle kropalle ja mailaan tutustumiseen ennen kuin viralliset treenit starttas.

Kauden aikana reenasin paljon, kun päivittäiset reenit alkoi oli mulla koululiikunnan mukaan lukien yhteensä vähintään 6 tuntia treenejä päivässä. Halusin antaa kaikkeni ja pelata täysillä päivittäin ja päädyin kehittymään todella paljon lyhyessä ajassa. Pääsin pelamaan JV tiimiin Low D pelaajana, eli maalia lähinnä olevaksi puolstajaksi. Meidän pelit oli tosi intensiivisiä ja kun ei onnistuttu oli turhautuminen suunnaton. Pääsin pelaamaan yhteensä 10 peliin, tein yhden maalin ja olin mukana kolmessa varsityn pelissä. Oon tosi ylpeä mun kehityksestä ja siitä, että lähdin kokeilemaan just tätä lajia.

Kauden loppupuolella mun kroppa sano sopimuksen irti, jatkuvan kovan treenauksen johdosta mulle kehitty sääriin penikkatauti ja jouduin liikuntakieltoon. Pelasin siitä huolimatta kaks viimestä peliä särkylääkkeiden voimalla ja sen jälkeen en tehnyt kuukauteen juuri mitään, että jalat ois kunnossa vaellukselle, joka me käytiin Haileyn kanssa.

Linn, Meghan ja minä

Senior recognition


Linn ja minä

Abigayle, Lynnae ja minä (ja mun rakkaat hammas- ja silmäsuojat)

Pelit meni pitkälle iltaan, jolloin ulkona alko olla tosi kylmä ja meidän uniformut ei ollu lämpimimmät mahdolliset, joten kaikilla oli aina vilttejä mukana oottelua varten,

Hailey Suomessa, eli 3 ensimmäistä viikkoa paluun jälkeen

Ennen kuin mä olin palannut Suomeen, Hailey oli jo kerennyt vallata Lakeuden maisemat. Oli tosi kiva ja hämmentävä samaan aikaan tulla Suomeen kun Suomi ja jenkkielämä olikin jo alkanut sekoittua. Ekat päivät meni lepäillessä ja ihmetellessä kuinka pientä ja hiljaista kaikki Suomessa onkaan. Sen jälkeen lähdettiin mun naapureiden, jotka on mulle kuin toinen perhe, kanssa mökkeilemään. Tää oli mun ja Haileyn lempparijuttuja! Muuta mitä tehtiin oli tietenkin Oulu-turismia ja hengailua ympäriinsä. Hailey pääsi heti kokemaan Oulun pyöräilykulttuurin ja Suomen ei niin lämpimän kesän.



Haileyn ja mun tulon kunniaksi jenkkilippu salkoon, tietty!

Myös mun country officer jenkeistä tuli käymään mun porukoiden kämpillä! Oli ihanaa hengailla tällä porukalla mun kotimaisemissa, parhautta!



Haileyn pakollinen puhelu "HEY DAD GUESS WHERE IM AT!"





Ennen kuin Hailey lähti Suomesta lähdettiin yhdessä vallottamaan Helsinki ja Tallinna, meillä oli tosi mukava reissu ja oli tosi vaikeeta erota, kun Haileyn piti hypätä bussiin kohti lentokenttää ja Brysseliä. Ikävä on kova<3




sunnuntai 30. elokuuta 2015

Lähtö ja tulo








Lähtö tapahtu "Don't cry because it's over, smile because it happened!" meiningeissä mutta....





Kotiinpaluu olikin ihan toinen juttu. Helsinkiin laskeuduttaessa itkin kurjuutta "EN MÄ OO VALMIS NÄIN LÄTYLLE MAALLE EN HALUAAAAAAA!" mutta Oulun lentokentällä ovien takaa vilauksen mulle tärkeistä ihmisistä nähtyäni en voinut olla itkemättä onnesta: Olo oli uskomaton, onko tuo muka mun äiti ja sisko, mun naapurit ja paras kaveri joka oli ite palannut Meksikosta. Tuntu ihan  mahdottomalta olla ryntäämättä laukkujen ottoalueelta ilman tavaroita, mutta onnistuin!

Hey guys, I MADE IT! Olen maailman ylpein ja onnellisin siitä, että mä pystyin siihen! Olin koko vuoden, en tullut takas ikävästä taikka mua lähetetty takas Suomeen. Mun tähänastisen elämäni uskomattommimmat 11 kuukautta ja 1 päivä.

Kiitos ja kumarrus! (vaikka kyllä tässä on vielä ainakin 2 postausta suunnitelmista kirjottaa, Haileyn ja mun ajasta Suomessa sekä fiiliksistä takaisintulon jälkeen)

Viimeisten viikkojen sekasoppa

Mä oon palannut jo Suomeen, koittanut asettua takaisin ja sopeutua tähän elämään täällä. Vaikka mua on neuvottu päästämään irti muistoissa elämisestä mahdollisimman nopeasti, koen kuitenkin vastuuta näyttää teille, jotka edelleen on jaksanut odotella jonkilaista sulkua tälle mun blogille, että mitä viimeisillä viikoilla tapahtui Myönnän, etten muista täysin kronologisessa järjestyksessä mitä tapahtui milloinkin, joten kuvien kautta kerron ne mahtavimmat jutut mitä hommasin.













Heineckit vei mut kattoomaan St. Pauliin härkärodeota. Tapahtuma on tunnettu hevosrodeosta, mutta valitettavasti kaikki liput sinne oli jo myyty. Oli kuitenkin tosi kiva käydä kattomassa ja oli kyllä hurjaa. Lisäksi paikalla oli mun ikäinen poika, joka oli palkittu vuoden parhaaksi lasso, pyssy ja ruoskataitajaksi. Pääsin sattumalta tapaamaan häntä, kun mentiin ottamaan kuvia kentälle rodeon loputtua. Yhdessä kuvissa olen tynnyrin sisällä, joka oli tarkoitettu kentällä olleelle juontajalle, kun härkä alko hyökkäämään juontaja juoksi ja hyppäs aina tynnyrin sisälle. Yhden kerran nähtiin läheltä piti tilanne, jos juontaja olis ollu sekuntiakaan myöhemmin tynnyrin sisällä ei olis hyvin käyny














Eräs päivä käytiin Annin ja Haileyn kanssa viettämässä Portland päivä, vierailtiin kiinalaisessa puutarhassa (ja syötiin kiinalaisessa uppopaistettuja kananjalkoja), Portlandin kuuluisassa ruusupuutarhassa, sekä otettiin kierros Portlandin maanalaisissa tunneleissa ja kuultiin paljon Portlandin historian pimeämmästä puolesta. Valitettavasit kuvia maanalaisista tunneleista ei saa julkaista.








Vaellusreissulla Oregonin kuuluisilla vesiputoiksilla (no yhdellä seudulla niistä monesta, näitä en ollut vielä nähnyt), Tomin (Norjalainen kesävaihtari), hänen hostveljen ja mun hyvän kaverin Donnien ja Haileyn kanssaa. Kiipeiltiin kallioilla, uitiin, hengailtiin vesiputousten alla, sekä no, mentiin luvatta pinkille kukkapuskalle ja ajettiin ylinopeutta pakoon kun pellon omistaja yllätti, haha!

















Pääsin kattomaan Lightin perheen kanssa Mt. Saint Heleniä lähempää, nyt kun tiet turistikeskukseen ei ollu suljettuina. Pysähdyttiin lounastamaan kauniilla järvellä, joka oli syntynyt tulivuoren purkauksen seurauksena (St. Helens siis purkautui ei niin kauan aikaa sitten). Tulivuorta tuijottelemasta oli tarkoitus mennä käymään jonkin sortin luolastoissa, mutta koska ne oli keretty jo sulkea, päädyttiin tekemään  vaellus vesiputoukselle, johon piti kävellä 'jokea' pitkin. Tuosta tuli mun lemppari parin tunnin vaellus! Lähtisin uudestaan ihan millon vaan :)






Jokea pitkin kelluskelemassa +30 asteen helteessä on mun uus lemppari tapa viettää kesäpäivää! Ainakin tässä seurassa. Vietettiin siis lähemmäs 8 tuntia jokea pitkin seuraillen pisteestä A pisteeseen B. Meillä oli eväät ja musiikki mukana, tavattiin muita kelluskelijoita. Tää muistutti mua Oulun kaljakellunnasta, iman sitä kalja osuutte meidän kohdalla. Rusketuin hah!







Muuta sekalaista oli lasitaideteoksen teko Howardin ja Mikaylan kanssa Karin, mun vastaanottavan klubin entisen nuorisovastaavan lasistudiolla sekä reissu Lincoln Cityyn Annin ja Haileyn kanssa kattomaan kaloja ja syömään rapuja. Perheen kanssa käytiin myös katsomassa parodia Harry Pottereista, jonka jotkut kaksi brittiä oli tullut Portlandiin loppuunmyytyihin esityksiin esittämään.






Renae: "The big star on top of  the cake is me, and the smaller one is you"

Läksiäiset mulle ja Haileylle. Oli hauskaa, vaikkakin haikeaa. Hyvää ruokaa ja huippua seuraa.

Viimeset viikot vieri siis mukavasti, hyvässä seurassa ja ongelmitta. 4th of Julysta mulla ei oo kovin hyviä kuvia, mutta sekin vietettiin siis päivää ennen kuin mun aika vaihdossa tuli loppuun. Itkettyä tuli vain 2 kertaa, ennen lähtöä, kerran Zeddiellä kun tajusin että ei hitto tää loppuu joskus ja toisen kerran yöllä ennen kuin lähdin: kaikki tuntui vaan niin epäreilulta, mutta siitäkin selvittiin.